lauantai 24. marraskuuta 2012

○ 6. Pieni yhteys

En tiedä, onko se vain kuvitelmaa tai toiveajattelua, mutta haluan nauttia tästä illuusiosta, että olisin saavuttanut eilen jonkinlaisen yhteyden Saphirin kanssa.



Valitsin ratsastuspäiväkseni perjantain, koska mulla on nyt koeviikko, joten pääsen jo aamupäivällä koulusta. Tykkään käydä tallilla, kun siellä on rauhaisaa, eikä paljon ihmisiä pyörimässä. Aamulla on myös kätevä käydä ratsastamassa, koska silloin maneesikaan ei ole ihan niin ruuhkaisa.

Ratsastusilma oli mitä täydellisin. Ei tuullut eikä satanut ja oli jopa suhteellisen lämmintä siihen nähden, että kohta on jo joulukuu. Edellisten päivien sateista huolimatta kenttäkin oli todella hyvässä kunnossa. Pohja ilmeisesti uusittiin kesällä, joten nyt sitä on miellyttävä käyttää.

Meillä on aina ollut ongelmia ratsastaa käynnissä. Mulla on hankaluuksia ratsastaa hevosia tarpeeksi eteen, josta suurin osa muistakin ongelmista sitten johtuu. Nyt Saphir kuitenkin vaikutti erityisen reippaalta ja valmiiksi rennolta. Välillä se meinasi jälleen karata raville, mutta oikeastaan se oli vain hyvä.

Yhtäkkiä ihmettelin, mitä se nyt niin kovasti alkoi pörhistelemään. Ajattelin, että Samppa hermostui jostain, mutta se ei vaikuttanut siltä. Tajusin hetken päästä, että ponihan alkoikin käyttämään oikeasti selkäänsä ja takajalkoja. Se ei vain kävellyt selkä notkolla ja näennäisesti pitänyt kaulaansa kaarella, vaan nyt se ihan oikeasti kantoi itse itseään. Häkeltyneenä pienestä onnistumisesta unohdin, miten ratsastetaan, ja pieni loistohetkemme lopahti kuin seinään. Mielialani sen sijaan nousi korkeuksiin, ja lähes koko lopputunnin olin pelkkää hymyä.

©Ella Jokelainen 

Mitään erityistä, mainitsemisen arvoista ei sitten oikein tapahtunutkaan. Ravailin ja tein kaarevia teitä. Tämän ponin kanssa ei todellakaan tunnu, että poljetaan paikoillamme. Joka kerran jälkeen on fiilis, että ollaan edistytty ainakin jonkin verran.


©Ella Jokelainen 

Halusin ryhtyä työstämään laukkaa. Saphrin askel on melko korkea, ja itselläni on hankaluuksia istua kyydissä tasaisesti. Niimpä Samppa rikkoo laukan helposti raville, enkä ehdi ratsastaa sitä rennoksi. Niimpä laukkaamisemme usein päätyy siihen, että sekä poni, että ratsastaja koittaa räpeltää jotain epämääräistä, eikä kummallakaan ole kivaa. Vikahan on itsestäänselvästi ratsastajassa, joten ratsastajan on yritettävä tehdä asialle jotain. Niimpä yritin. Ja se toimi. Keskityin oikein kovasti omaan istuntaani ja käsiini. Pienen sählingin jälkeen onnistuin saamaan ponin rennoksi.

©Ella Jokelainen  

Lopuksi ihan kokeilun vuoksi testasin, jospa saisin Saphirin pidentämään raviaskeliaan. Kaunista se ei ollut, mutta onnistuin edes vähäsen. Saphir on ihme banaani! :)

 ©Ella Jokelainen 

Saphir ei pahemmin pidä siitä, että sen päähän kosketaan. Niimpä puhdistaessani sen päätä, yritän aina olla erityisen varovainen ja hellävarainen. Yleensä, jos jään norkoilemaan pään seudulle yhtään pidemmäksi aikaa, poni kiskaisee sen ylös. Nyt puhdistaessani sen pölyistä otsaa kädelläni, Samppa laski päänsä silitettäväksi ja jäi siihen nauttimaan silmät kiinni. Olen ihan yliliikuttunut Sampasta tällä hetkellä, ja tykästyn siihen joka kerta enemmän ja enemmän.  



 

1 kommentti:

  1. Ihana heppa sulla!Kiva blogi, löysin tän asken ja heti piti liittyä lukiaks!Kivoja ja hyvä laatuisia kuvia!

    VastaaPoista