torstai 8. marraskuuta 2012

○ 4. Leijona puskassa

Matkasin tänään taas jännittävissä tunnelmissa tallille. Kävellessäni kivistä ja lätäkköistä tietä, potkin hiekkaa ja tomua puskiin. Olin vihainen itselleni ja kaikille muille. Miksi annan aina muiden lannistaa itseni? Miksi välitän liikaa muiden mielipiteistä ja katseista? Miksi aina minä?

Vihastus kuitenkin katosi, kun pääsin hakemaan Saphiria tarhasta. Se tuli portille mua vastaan ja otin siitä hieman videota, ennen kuin talutin sen talliin. Poni oli likainen, mutta mun mielestä se oli vaan hellyyttävää, ja ainakin mulla oli syy viivytellä harjauksen kanssa vähän pidempään.


                                             (Kuva viime kesältä)   ©Ella Jokelainen

Sää oli ihana ja kenttä hyvässä kunnossa. Aijon nauttia tilavasta ulkokentästä niin kauan kuin se suinkin on vain mahdollista. Talvella joudun sitten kärsimään ahtaasta maneesista ja kaaosmaisesta menosta siellä.

Alkukäyntien aikana poni oli turhankin vireä, eikä malttanut ollenkaan pysyä käynnissä. Viimeinen pisara oli, kun kentän vieressä kissa hyökkäsi koiran kimppuun. Koira päästi järkyttävän, pelästyneen rääkäisyn, josta Saphir sai hepulin ja loikkasi eteenpäin.

Vihaan hevosten säikähtelyä, koska olen itse niin herkkä säikähtämään. Yleensä säikähtelyssä lamaannun ja alan jännittämään jokaista kulmaa ja ääntä, mikä ei tietenkään edistä ratsastusta yhtään. Tänään oli tapahtunut suuri mullistus elämässäni. Saphirin säikähtäessä mua vain hymyilytti ja jatkoin entiseen malliin, sen pahemmin välittämättä äskeisestä tapahtumasta. Tapahtuma ei jäänyt ollenkaan vaivaamaan mua lopputunniksi.

Tänään päätin keskittyä tosi paljon käsieni asentoon. Tuntui, kuin sisälleni muumioitunut kouluratsastajan alku olisi taas herännyt henkiin. Saphir kulki kaula kauniisti kaarella, kääntyen juuri, niinkuin mä halusin, eikä mun tarvinnut tehdä paljonkaan muuta kuin katsoa menosuuntaan.

Jossain vaiheessa kuntoni kuitenkin romahti ja kädet alkoivat elää omaa elämäänsä. Tietenkin se vaikutti myös Saphirin keskittymiseen, eikä lopputuntimme sujunut enää ihan niin malliikkaasti kuin aluksi. Pääasia oli kuitenkin, että olin tyytyväinen meihin molempiin. Edes uudet säikähtelyt eivät pilanneet mieltäni. Musta oli vain tosi huvittavaa, että heinikossa, jonka ohi oltiin menty jo monen monta kertaa, vaanisi nyt leijona, jota pakoon oli pakko hypähtää.

Hyvä mieleni kuitenkin romahti tyystin, kun sain taas osakseni katseita, joilla olisi voinut vaikka tappaa. Olin kuitenkin juuri lopettelemassa, joten pääsin pakoon sen suurempaa ahdistuspaniikkia.
  (viime kesältä) ©Ella Jokelainen

6 kommenttia:

  1. Ajattelinki että oiskohan taas pitänyt lähettää varoitusviesti :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä :D Onneks olin jo ehtiny ratsastaa sen about tunnin ;D

      Poista
  2. Hei, sullahan on blogi :D ilmeisesti siis jatkat Saphirin kanssa? :) Lukijaks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. paitsi etten näköjään pystykkään liittymään? ;o

      Poista
    2. Joo on tosiaa, vähä aika sitte tein tän, enkä oo viel kehannu oikee mainostella :D Ja kyl tähä kai pystyy mut se on kyl itelleniki mysteeri, et miten :'DD

      Poista
    3. laitoin ton lukijapalkin tonne ihan sivun loppuun :D se on liian ruma!

      Poista