sunnuntai 13. tammikuuta 2013

○ 15. Dream on

 Perjantai - lauantai välisenä yönä näin todella kummallista unta. Halusin jostain syystä nähdä, mitä Samppa tekee, jos päästän sen yksin juoksentelemaan aidatulle kentälle (Koska sehän luonnollisesti on aivan eri asia kuin tarha...). Katselin aikani, kun poni hyppeli lumikasojen ylitse ja riehui, kunnes aidan viertä alkoi kävellä joku vieras mies. Samppa ryntäsi aidalle ja puri miestä mahaan. Mies huusi, kenen poni oli ja kaatui sitten kuolleena maahan. Minä ja ystäväni kävelimme muina miehinä pois paikalta, ja esitimme, ettei mitään ollut tapahtunut. Herättyäni olin aika hämmentynyt. Mitähän tuostakin nyt sitten ajattelisi...


 Lauantaina oli täydellinen ilma. Juuri sellainen ihana, aurinkoinen pakkaspäivä. Ei tuullut, eikä ollut muutenkaan liian kylmä. Toisin sanoen: Täydellinen päivä lähteä ratsastamaan. Harmikseni tajusin, että juuri nyt, täydellisenä päivänä, mulla ei ollut kuvaajaa mukana! Pienen märinän, kiroilun ja kiukuttelun jälkeen Ella huokaisi hiljaa, että ehkä hän voisi sitten tulla mukaan ja minä olin tietenkin onnesta soikeana.

Vaikka kuinka ripeästi yritimme kävellä tallille, ja laittaa Sampan kuntoon, niin se kaikkein kaunein auringon valo oli jo painunut metsien taakse. Onneksi oli silti vielä niin valoisaa, että kuvat onnistuivat hyvin. Olin odottanut jälleen ponin näkemistä, joten heppailufiilikseni olivat varsin positiiviset. Olin päättänyt, että nyt ratsastan kunnolla!


Noh, en taaskaan ollut suunnitellut tehtäviä etukäteen, joten hölkyttelyksihän se meni. Varsinkin, kun kentän pohja oli todella vaihteleva. Toisinaan lumi oli tasaista ja siinä pystyi ratsastamaan hyvin, mutta hetken päästä se muuttui upottavaksi, jolloin Samppa alkoi varomaan askeliaan. Alkutunti menikin sitten pohjaan totutellessa. Vasta myöhemmin uskalsin alkaa vaatia ponilta enemmän, kun se ei enää vierastanut muuttuvaa hankea. Sitten meillä sujuikin aika hyvin.


  Taivuttelin ja tein ympyröitä. Sitä samaa peruskauraa, mitä aina ennenkin. Jos mulla ei ole valmista suunnitelmaa, päädyn vain ratsastamaan ponia pyöreäksi molemmissa suunnissa. Tähän täytyisi nyt oikeasti tehdä suuri muutos. Mun pitäisi muutenkin keskittyä paremmin ratsastukseen. Pitäisi aina edellisenä päivänä ottaa kynä kauniiseen käteen ja suunnitella tarkasti, mitä aikoo tehdä ja kuinka kauan. Ja sen lisäksi mun pitäisi unohtaa kaikki keksimäni tekosyyt, miksi en muka voi tehdä jotain tiettyä asiaa: "Noku tää voi säikähtää!" "Jos tää vaik lähtee käsistä..." "Mitä jos tää kaatuu?" "Ei se kuitenkaan onnistu..."

Mikään ei onnistu, kun en edes yritä. Kaikki virheet heitän aina muiden syyksi. Pohja oli huono, sää oli huono, ponilla oli huono päivä, mun paidan väri oli huono. Seli seli. Nyt otan kyllä itseäni niskasta kiinni, kerään narut käsiini, istun satulaan ja käytän edes hetken päätäni. Nyt otan uuden asenteen. Ja tällä kertaa myös oikeasti otan sen. En vain sano ottavani, vaan toimin myös sen mukaan. Katsotaan, miten selviydyn ensi viikolla.

                                                                                            kaikki kuvat © Ella Jokelainen


6 kommenttia:

  1. oispa mullakin näin hyvä hovikuvaaja käytössä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä valita ;D Tosin...mun hovikuvaaja on jokseenki vastahakonen tallille lähdön kanssa aina välillä ;D

      Poista
  2. Haastan sut ! :) ---> http://elamantapani.blogspot.fi/

    VastaaPoista