torstai 14. helmikuuta 2013

○ 24. black and white

Olin jo melkein tallilla. Kello oli sen verran, että minulla olisi mahdollisuus ratsastaa maneesissa. Ulkona oli pimeää, mutta ei ollenkaan liian kylmä. Maneesin ohi kävellessäni kurkkasin sen ikkunasta sisään. Ei toivoakaan siitä, että voisin mitenkään mahtua joukkoon. Koko halli oli aivan täynnä. Sen pienen hetken, jonka ajan maneesiin näin, näytti aivan kaaosmaiselta. Juuri sitä, mitä pelkään ja haluan välttää. Tiedossa oli siis jälleen kenttäpäivä.


Lunta vain sataa lisää ja lisää, eikä kentälle tehdä mitään. Se on kuin lumisella pellolla ratsastaisi. Onnekseni hankeen oli tallottu pari valmista uraa, joista pystyin hyvin taas möyhentämään itselleni pienen kentän. Siitä tuli aivan epämuodostunut. Se olisi voinut olla salmiakkikuvio, mutta ei ollut kuitenkaan edes sellainen. Olisi ehkä pitänyt itse kävellä siitä kunnollisen muotoinen, eikä yrittää tehdä sitä hevosella...

Loimi oli huonosti, istuin surkeasti, ratsastusliivini näytti taas raskausmahalta, poni juoksi alta, meni joko pää ylhäällä tai kuolaimen takana, säikähti kovaa tuulenpuuskaa, ja pari kertaa meinasi laukassa lähteä viemään.

Toisinaan poni kuunteli, kulki pyöreänä ja nosti kunnolla jalkojaan. Toisinaan jaksoin kantaa kädet ja yrittää tosissani. Toisinaan onnistuin oikeasti. 


 Sellainen oli päivä, jona oli kulunut tasan vuosi siitä kun kävin Samppaa kokeilemassa ensimmäisen kerran.

Sinä päivänä oli todella kylmä. Minua jännitti ihan kamalasti, joten olin käskenyt Ellan mukaan henkiseksi tuekseni. Meillä meni aikaa löytää oikea talli, sillä Tuomarin kylässä yksityistalleja on useita. Meitä opastettiin 1. talliin. Jollain ihmeellisellä logiikalla se oli sijoiteltu 3. tallin viereen, joten sekin hämäsi meitä.

Sampan nähtyäni jännitys vain kasvoi. Olo muistutti samaa kuin silloin kun olin alkeiskurssilla ja katselimme ryhmässä hevosta ja meille kerrottiin, miten sen kanssa toimitaan.

Epävarmana varustin Sampan ja talutimme sen maneesiin. Se oli pieni ja täynnä muita ratsastajia. Pienten ohjeiden jälkeen aloitin koeratsastuksen. Minulla oli pehmeä ohjastuntuma ja liian pitkät ohjat. Samppa nosteli päätään vuoroin korkealle ilmaan ja laski sen sitten taas melkein jalkojensa väliin, vältellen tuntumaa. Laukkaaminen oli katastrofi. Ikinä en ollut sellaisessa kyydissä joutunut olemaan, joten istuminen oli kamalan vaikeaa. Samppaa oli vaikea ohjata ja yritin vain väistellä muita ratsastajia.

Ratsastuksen jälkeen hävetti hirveästi. Niin kovin innoissani olin ollut siitä, että vihdoin olin ehkä löytänyt unelmieni vuokrahevosen, mutta nyt olin pilannut mahdollisuuteni ratsastamalla surkeasti. "Mitä tykkäsit siitä?", minulta kysyttiin. Tykkäsin ihan hirveästi! Kauhean vaikea poni, ei todellakaan mikään automaatti. Ei lainkaan minun tyyliäni, mutta silti aivan ihana!

Sampalla kävisi vielä joku kokeilemassa. Pari viikkoa jännitin kauheasti, saisinko minä vai se toinen kokeilija Sampan vuokrahevosekseen. Sitten tuli viesti, jota olin odottanut. Siinä kysyttiin, haluaisinko aloittaa Sampan vuokrauksen. KYLLÄ! Ehdottomasti! Ja siitä se sitten alkoi.

Kaikki kuvat © Ella Jokelainen

8 kommenttia:

  1. Onnea vuodesta! :) Tuo kuvaus teidän ekasta ratsastuskerrasta on justiinsa samanlainen kun mun ja vuokraponini eka kerta... Se on pelottava tilanne kun pitäisi ymmärtää ihan tuntematonta ponia omistajan vahtiessa vieressä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se just ku on hirveet suorituspaineet :'D Ja melkeen aina se eka ridauskerta on kamala,ku se poni on iha tuntematon. Ja kiitos!! :))

      Poista
  2. Ihana blogi! Oonkin sua joskus youtuben ja dA:n kautta seuraillut ja nyt sitten sattumalta päädyin sun blogiin. Liityinpä sitten lukijaksi :-)

    http://sadetakinsuojassa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!♥ Oho siistii 8DD Ja jee kiitos uudestaan ;)) Mä käyn kyyläilee sun blogia kans

      Poista
  3. en tiiä huomasitko, laitoin sulle viestiä tonne sampan esittelysivulle! :)

    VastaaPoista
  4. Ihana tuo poni ja hyvin meet ! :)

    VastaaPoista